Villahaan Tuiskeri

herkko_hurmaus
© VRL-04373

Perustiedot

Nimi Villahaan Tuiskeri ”Tuiske” Rotu, sukupuoli suomenhevonen, ori
Syntymäaika 19.08.2018, 9v
(oma ikääntyminen)
Säkäkorkeus, väri 162cm, tummanrautias
Rekisterinumero VH18-018-2197 Omistaja Ilona (VRL-14757)
Koulutustaso HeA / 120cm
(estepainotus)
Kasvattaja Villahaka

Saavutukset

Tuiske on palkittu Suomenhevosten kantakirjaustilaisuudessa 20.01.2019 seuraavasti:
18 + 18 + 18 + 18=72p, KTK-II

Luonnekuvaus

Toivo oli ainoa tallimme ori, ja kaipasi selkeästi nuorena hulivilinä seuraa. Juuri päivällä orin yksinäistä telmimistä harmiteltuani törmäsin vielä samana iltana Villahaan 4-vuotiaan kasvatin myynti-ilmoitukseen. Selkeästi keskenkasvuinen tumma rautias esitti videolla kelpo askellajit ja heti pystyi näkemään kuinka nuori ori oli kuin kotonaan esteitä ylittäessään. Miehenikin mielestä oli kyseessä ”oikein kelpo hevonen”, joten laitoin heti viestiä menemään Tuiskeen kasvattajalle. Seuravana päivänä sainkin kutsun tulla kokeilemaan tätä nuorukaista, ja koska ajomatkaa ei ollut tiedossa pitkälti, nappasin trailerin auton perään ja lähdin siltä seisomalta matkaan. Villahaan Tuiskeriksi nimetty ori oli korvat hörössä vastassa tarhan portilla, kun sinne kasvattajansa Uppen kanssa kävelin. Varsin miellyttävä tapaus Tuiske oli kaikkiaan, asiallinen käsitellä, vielä kovin tasapainoton ja voimaton, mutta laatua löytyi. Pientä ristikkoa kokeillessani näin jo silmissäni tulevaisuuden isot esteradat – nyt löytyi estehevonen minun makuuni, kuuliainen, tasainen, mutta silti niin voimakas! 

Pähkinänkuoressa Tuiskeesta voisi kertoa, että se on iso ja näyttävän näköinen ori, joka on luonteeltaan silti enemmän kultainennoutaja kuin karski suomalainen mies. Tuiske on ihan jokaikisenä päivänä hyvällä tuulella, silloinkin kun se jää viimeiseksi tarhaan räntäsateella. Luonne periytyy molemmin puolin orin takaa, siellä on varsin miellyttäviä tapauksia useampikin, joten ei tämäkään yksilö ihme ole. Tuiske on luotettava ratsu vasta-alkajillekin, mutta hieman jähmeä ja raskas koulukiemuroissa enemmän vaativalle ratsastajalle. Esteille tämän herran veri vetää ehdottomasti vahviten, siellä jähmeydestä tai hitaudesta ei ole tietoakaan.

Tuiske on todella kiltti hoidettava, vaikka välillä koordinaationpuutteen vuoksi meinaa ahterillaan litistääkin hoitajansa seinän väliin. Tahallaan tämä ori ei kärpäsellekään pahaa tekisi, mutta paksu nahka ja hidas ajatuksenjuoksu aina joskus hieman pettävät hyvät aikeet. Perheen pienimmätkin voivat siis hyvin tätä hurjaa oria hoitaa, kunhan Tuiske on sidottuna kiinni, jolloin vältetään litistymiset seinien väliin. Tuiskeen mieltä ei varmaan saa millään mustaksi, se ihan tosiaan tulee aina vastaan onnellisena höristen tuli sitä katsomaan sitten kuka vain – milloin vain. Parasta orin mielestä on pitkät ja reippaalla kädellä hoidetut rapsutushetket, jonka toteuttamiseen käy kaikki kumisuasta haravaan. Joo, haravakin on kokeiltu ja se kelpasi tälle paksunahkalle vallan loistavasti! Kaviot nousevat pyynnöstä ja pysyvät siinä helposti, siksipä Tuiske onkin kengittäjän ehdoton suosikki. Varustamisessa et koe vastaiskuja, vyö menee kiinni pullistelematta ja kuolaimet häviää suuhun mielellään.

Ihan kenen vain talutettavaksi Tuisketta ei tohdi mennä antamaan, etenkin tammojen kiima-aikoina tietää kyllä olevansa ori. Tuiske pysyy kuitenkin pienellä komennuksella ruodussa, eikä ryhdy isompia riehumaan, lähinnä höpöttelee kaikille ihanille daameille. Et tarvitse edes päitsiä vahvempaa välinettä vaikka kävelisit metrin päästä tammasta, napakka komennus niin kultainennoutaja kävelee ohi tanssahdellen. Liinan päässä juokseminen on ehkä tylsintä mitä maa päällään kantaa jos Tuiskeelta kysytään, joten laittaa juoksuttajansa koville. Kärryjen eteenkin Tuiske on opetettu, ja siinä hommassa se pelaa loistavasti. Talvella parasta on laittaa reki perään ja lähteä näin komean suomalaisen kanssa postikorttimaisemiin lenkille. Vauhtikaan ei kiihdy vaadittua enempää kun käskynjakaja on takana, eikä selässä. Traileriin Tuiske kävelee ongelmitta, jos siellä odottaa heinäverkko. Ilman sopivaa palkintoa se sinne ei mene, ei sitten sillä kuuluisalla kirveelläkään.

Tuiske on hieman raskas ratsastettava sileällä ja vaatii hyvän herättelyn alkuun, jotta kevenee edestä. Kunhan alkukarstat koneesta on saatu pois, on Tuiske varsin mukava ratsastettava, jos vain tehtävät eivät kovin pitkään toista samaa kaavaa. Ori on siitä varsin luotettava, että ihan kenet tahansa alkeisratsastajan sen selkään voi huoletta iskeä. Tuiske on juuri niin rauhallinen ja hidas kuin mitä ratsastaja vaatii, eikä tämä herra ota nokkiinsa vähän huonommasta tasapainosta tai kummallisista avuista. Maastoillessa yksi varmajalkaisimmista mitä löytyy, mutta vauhtia löytyy laukkapätkille toisinaan hieman liikaa. Vähän vahvempi kuolain suuhun, ja maastoreissuista pystyy nauttimaankin. Jos taas vauhti pidetään käynti-ravi tasolla, voit jälleen kerran laittaa vaikka ensikertalaisen tämän suomalaisen leveään selkään, eikä minkäänlaista ongelmaa tule esiin. Tuisketta ei edes kiinnosta jonkun säikähtäessä liittyä joukkopakoon, ennemmin se jää katselemaan että mikäs ihmeen kiire kaikille muille oikein iski.

Moni ei sileällä ratsastaessaan uskoisi kuinka voimalla Tuiske herää henkiin esteiden edessä, sitä hommaa se nimittäin jaksaisi tehdä päivästä toiseen vaikka ikuisuuden. Tuiske rakastaa hyppäämistä, oli edessä sitten ristikko tai iso okseri, niin innostus on taattu. Koulutus on onnistunut loistavasti ohjaamaan innostuksen voimat oikeaan suuntaan, Tuiske ei nimittäin ole vahva kädelle esteiden edessä, vaan odottaa ratsastajansa merkkiä kuuliaisesti. Voimakas ponnistus ja hieno takajalkojen tekniikka ovat siivittäneet orin kerrasta toiseen korkeimmille palkinnoille melko isoissakin luokissa. On kuitenkin muistettava että rajansa kaikella, vaikka tältä suomenhevoselta hyppykykyä löytyykin ehkä keskivertoa enemmän, ei se silti ole ulottuvuudessaan aivan samalla tasolla kilpailevien kevytrakenteisten puoliveristen veroinen. Huonompi ponnistuspaikka saa kyllä helposti kepin jos toisenkin putoamaan, mutta kieltelemään Tuiske ei kyllä ryhdy ellei aivan pakko ole. Maastoesteillä voin luvata että vauhtia piisaa ellet laita enemmän jarrua suuhun, mutta varmajalkaisuus jatkuu myös siellä, ei ole paikkaa minne Tuiske ei ensiyrityksellä menisi.

Sukutaulu

i. Villahaan Tuisku
KTK-I, ERJ-I, Jälkeläisluokka C
sh, rt, 157cm
ii. Vähäpellon Tuumas
KTK-II, ERJ-I
sh, trt, 164cm
iii. Tervanokka
KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I, Jälkeläisluokka C, Bronze Award
sh, trt, 158cm
iie. Hurppura
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, SLA-I*
sh, prt, 157cm
ie. Vähäpellon Viima
KTK-III, KRJ-I, ERJ-I Jälkeläisluokka C
sh, prt, 155cm
iei.Westeri
KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I, YLA1, Jälkeläisluokka C, Palladium Prize
sh, m, 157cm
iee. Naavakko
KTK-III, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I, Jälkeläisluokka C, Silber Prize
sh, prt, 154cm
e. Runon Safiiri
KTK-III, Jälkeläisluokka C
sh, prt, 158cm
ei. Mörkövaaran Timanttia
KTK-III, SV-I
sh, prt, 160cm
eii. Nopparuletti
KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I
sh, tprt, 157cm
eie. Timanttiponi
KTK-II
sh, vrt, 163cm
ee. Pirunkorven Sinilintu
KTK-II, SV-I
sh, vrn, 149cm
eei. Heinämaan Hannes
sh, tprn, 156cm
eee. Ruoholan Suvilintu
KRJ-I, ERJ-II, KERJ-I
sph, trn, 148cm

Jälkeläiset

Tuiske on tarjolla jalostukseen 3-polvisille suomenhevostammoille
sh-o. Villahaan Tuokioinen (e. Mörkövaaran Elsiina) – synt. 30.01.2019 – Ilona (VRL-14757)
sh-o. Lupsakan Tundra (e. Pirunkorven Kehrä) – synt. 01.02.2019 – Milma (VRL-14149)

Kilpailutulokset

KRJ (51 sijoitusta, 6 voittoa)
31.12.2018 – kutsu – HeA – 7/50
02.01.2019 – kutsu – HeA – 6/50
02.01.2019 – kutsu – HeA – 4/30
02.01.2019 – kutsu – HeA – 2/30
04.01.2019 – kutsu – HeA – 5/30
05.01.2019 – kutsu – HeA – 3/30
07.01.2019 – kutsu – HeA – 5/40
09.01.2019 – kutsu – HeA – 2/40
09.01.2019 – kutsu – HeA – 2/40
09.01.2019 – kutsu – HeA – 3/30
10.01.2019 – kutsu – HeA – 2/30
10.01.2019 – kutsu – HeA – 4/30
12.01.2019 – kutsu – HeA – 2/40
12.01.2019 – kutsu – HeA – 4/40
12.01.2019 – kutsu – HeA – 4/30
13.01.2019 – kutsu – HeA – 5/30
13.01.2019 – kutsu – HeA – 5/30
13.01.2019 – kutsu – HeA – 1/30
15.01.2019 – kutsu – HeA – 1/68
17.01.2019 – kutsu – HeB – 4/30
17.01.2019 – kutsu – HeA – 4/69
19.01.2019 – kutsu – HeB – 3/30
19.01.2019 – kutsu – HeA – 4/30
20.01.2019 – kutsu – HeB – 5/30
26.01.2019 – kutsu – HeA – 7/68
27.01.2019 – kutsu – HeB – 3/30
28.01.2019 – kutsu – HeB – 2/30
31.01.2019 – kutsu – HeB – 2/30
02.02.2019 – kutsu – HeA – 6/40
04.02.2019 – kutsu – HeA – 5/40
04.02.2019 – kutsu – HeA – 4/40
08.02.2019 – kutsu – HeA – 5/30
09.02.2019 – kutsu – HeA – 5/40
11.02.2019 – kutsu – HeA – 2/40
11.02.2019 – kutsu – HeA – 1/40
13.02.2019 – kutsu – HeA – 1/40
13.02.2019 – kutsu – HeA – 5/30
15.02.2019 – kutsu – HeA – 6/40
20.02.2019 – kutsu – HeA – 5/40
22.02.2019 – kutsu – HeA – 2/40
23.02.2019 – kutsu – HeA – 6/40
25.02.2019 – kutsu – HeA – 3/30
26.02.2019 – kutsu – HeA – 6/40
26.02.2019 – kutsu – HeA – 5/30
26.02.2019 – kutsu – HeA – 6/40
27.02.2019 – kutsu – HeA – 4/40
28.02.2019 – kutsu – HeA – 1/40
28.02.2019 – kutsu – HeA – 5/40
28.02.2019 – kutsu – HeA – 1/40
29.02.2019 – kutsu – HeA – 5/40
29.02.2019 – kutsu – HeA – 4/40
ERJ (43 sijoitusta, 9 voittoa)
23.12.2018 – kutsu – 120cm – 5/38
01.01.2019 – kutsu – 120cm – 5/30
01.01.2019 – kutsu – 120cm – 4/24
01.01.2019 – kutsu – 110cm – 1/30
03.01.2019 – kutsu – 110cm – 3/26
04.01.2019 – kutsu – 110cm – 5/26
04.01.2019 – kutsu – 110cm – 2/30
07.01.2019 – kutsu – 110cm – 5/30
08.01.2019 – kutsu – 110cm – 1/26
08.01.2019 – kutsu – 110cm – 3/30
09.01.2019 – kutsu – 110cm – 1/26
09.01.2019 – kutsu – 110cm – 5/26
10.01.2019 – kutsu – 110cm – 3/30
10.01.2019 – kutsu – 110cm – 5/30
10.01.2019 – kutsu – 110cm – 2/26
11.01.2019 – kutsu – 110cm – 2/30
13.01.2019 – kutsu – 120cm – 5/30
13.01.2019 – kutsu – 110cm – 4/30
15.01.2019 – kutsu – 110cm – 4/26
15.01.2019 – kutsu – 120cm – 1/30
15.01.2019 – kutsu – 120cm – 4/30
16.01.2019 – kutsu – 110cm – 2/30
17.01.2019 – kutsu – 110cm – 1/30
17.01.2019 – kutsu – 110cm – 3/30
18.01.2019 – kutsu – 120cm – 4/30
21.01.2019 – kutsu – 120cm – 5/30
22.01.2019 – kutsu – 120cm – 2/30
24.01.2019 – kutsu – 100cm – 5/29
24.01.2019 – kutsu – 110cm – 1/14
25.01.2019 – kutsu – 120cm – 2/30
25.01.2019 – kutsu – 120cm – 2/29
27.01.2019 – kutsu – 120cm – 2/30
30.01.2019 – kutsu – 120cm – 3/30
03.02.2019 – kutsu – 110cm – 5/50
06.02.2019 – kutsu – 110cm – 7/50
07.02.2019 – kutsu – 110cm – 3/30
07.02.2019 – kutsu – 120cm – 2/30
08.02.2019 – kutsu – 120cm – 2/30
08.02.2019 – kutsu – 120cm – 1/50
10.02.2019 – kutsu – 120cm – 5/50
18.02.2019 – kutsu – 110cm – 1/30
13.03.2019 – kutsu – 120cm – 3/40
19.03.2019 – kutsu – 110cm – 4/40

Päiväkirjamerkinnät

02.12.2018
Elettiin jo joulukuun alkua, ajoin autoani kohti kotia, traileri perässä ja uusin ostokseni Tuiske trailerin kyydissä. Tummanrautias ori oli ollut koeratsastuksessa ehkä jopa vielä odottamaani parempikin, se oli tasainen ja varmajalkainen nuori hevonen, joka rakasti hypätä. Kaiken lisäksi se vielä sopi omaan käteeni miltei täydellisesti. Olin siis kuin Hangon keksi kääntyessäni kotitielle, trailerikamerasta näin ison orin höristelevän korviaan vauhdin selkeälle hiljentymiselle. Tuiske oli matkustanut koko matkan hiiren hiljaa, aivan kuin vanhempi konkari.

Kotipihassa odottelikin jo pari naapurin tyttöä ja mieheni Pauli, tytöt selvästi innosta hypähdellen, mutta olin huomaavinani miehenikin kasvoilla pientä odotusta. Jostain syystä Tuiske oli ollut hänenkin mielestään edellisiltana nähdyllä videolla kelpo hevonen, vaikkei yleensä moisiakaan kommentteja ukosta irti saanut. Pysäytin tallin eteen auton ja hyppäsin pois kyydistä. Pyysin nuoria tyttöjä pysymään kauempana ja Paulia avaamaan trailerin takaluukun. Itse kiipesin sivuovesta sisään ja iso ori hörisi minulle innokkaana. Irrotin narun puomista ja kevyesti pyysin Tuisketta taaksepäin. Kiltisti se peruutti ja lastaussillalla nosti päänsä korkealle ilmaan hirnuen korvia vihlovasti. Maankamaralle päästyään se pärskähteli innoissaan ja tepasteli ympärilläni.

Tammat hirnuivat kuorossa uudelle tulokkaalle ja notkuivat tarhansa portilla, ja ennen tätä hetkeä ainut orimme Toivo liittyi uteliaiden joukkoon omalle portilleen. Meillä oli onneksi isot tarhat, ja molemmat nuoret orit olivat tottuneet olemaan laumassa, joten tarkoitus oli yhdistää tämä parivaljakko toistensa seuraan. Pauli meni edeltä Toivon tarhalle ja otti ruunikon haltuunsa, taluttaen sen pois portilta väljemmille vesille. Naapurin tytöt seurasivat touhua silmät suurina ja yksi heistä saikin kunnian toimia portin avaajana minulle ja Tuiskeelle. Tuiske kaula kaarella tanssahteli vierelläni sisälle tarhaan, ja yhteistuumin päästimme Paulin kanssa orit irti, poistuen itse aitojen ulkopuolelle. ”Moment of truth”, huokaisin jännittyneenä, miettien uskallanko katsoa ensikohtaamista silmät auki.

Todellisuudessa hommasta ei löytynyt kamalasti pelättävää, orit haistelivat toisiaan molemmat kaulat komeilla kaarilla, vinkuivat vähän ja kuopivat maata etusillaan. Sitten ne kirmasivat tarhan päästä päähän vieretysten pukitellen mennessään. Toivo vaikutti heti kättelyssä luovuttavan vallan suuremmalle ja vanhemmalle Tuiskeelle, ja se oli sillä taputeltu. Vartin sisään orit olivat rauhoittuneet jo täysin ja seisoivat nyt vieretysten portilla selkeästi huomionhaku mielessään – tai ruoka. Nakkasin niille kaksi kasaa heinää erilleen, mutta nämä uudet ystävykset aloittivat ensin toisen kasan tuhoamisen kylki kylkeä vasten ja jatkoivat sen loppuessa seuraavalle. Oikeastaan siitä hetkestä eteenpäin nämä orit olivat erottamaton parivaljakko.

24.12.2018
Olin pukenut Svean kokopunaisiin, ratsastusloimi, pintelit ja päätä koristava tonttulakki olivat kaikki täydellisesti samaa sävyä. Ihailin lopputulostani karsinan ovella silmät todennäköisesti sydämen muotoisina. Tamma oli jo melko pitkällä kantavana ensimmäisen varsansa odotuksessa, mutta sitä äidiksi tuleminen vaikutti pukevan, tamma hehkui ja oli jatkuvan seesteinen. Ihan sitä samaa ei olisi voinut mennä sanomaan naapurikarsinan Marusta, joka tosin oli varsansa jo maailmaan pyöräyttänyt ja vieroittanutkin. Maru nimittäin oli ollut koko kantoaikansa kiukkuinen kuin ampiainen, vaikka moneen kertaan tammalle motkotin sen itsensä asettaneen aivan omasta tahdostaan itsensä moiseen asemaan. Nyt tamma poronsarvet päässään näytti sitruunan syöneeltä ja iski mielenosoituksellisesti etukaviollaan ovea.

Näin jouluaattoaamuna meiltä löytyi tallista myös kolmas mammahevonen, nimittäin Selma oli aivan samoilla vuorokausilla kantavana kuin Sveakin. Selma oli omaan tapaansa kiltti ja utelias, ainoastaan nyt vatsan kasvava ympärys paljasti jotain. Se oli myös hyvin mielellään yhäkin liikkeessä, ja tänä päivänä sen rooli olisi toimia minun käsihevosenani lastemme talutusratsuna. Joku saattaisi sanoa homman olevan vastuutonta, istua nyt itse yhden kyydissä ilman satulaa samalla taluttaen toista jonka selässä kiikkuu kaksi pientä lasta, mutta hevoset ja lapset tuntien hommassa tuskin olisi mitään ylimääräistä hässäkkää. Lapset heiluivat tamman molemmin puolin penkeillään koristellen sitä joulukuuseen kuuluvilla koristenauhoilla. Selma haukoitteli ja lepuutti toista takastaan, sitä ei näyttänyt joulukaan stressaavan.

Hyvin harvoin hevosen selkään puolipakolla raahautuva mieheni Pauli oli tällä kertaa ihan oma-aloitteisesti ehdottanut lähtevänsä mukaan ja ratsuksi hänelle oli valikoitunut varmajalkoinen ja vankka Tuiske. Tuo ori kun oli maastoratsuna vertaansa vailla, ja tämmöisillä käyntireissuilla se milteimpä silmät puoliummessa tarpoisi joukon mukana eteenpäin. Tuiskekin oli saanut päälleen poronsarvet ja vihreän ratsastusloimen, kokoklipattu kun oli sekin. Ilopillerimme Toivo, ihana ruunikko ori seisoi höristen kaikille ohikulkijoille täydellisen onnellisena tällaisesta väenpaljoudesta. Tallissamme kun hyöri minun, miehen ja lasten lisäksi myös Belliksen kanssa esteradoilla menestystä niittänyt junnu Annika, ja kaksi muuta tallityttöä Inka ja Ella, jotka olisivat lähdössä mukaan tälle reissulle. Inka oli kiljunut innosta kun olin tarjonnut Toivoa hänelle ratsastettavaksi aattoratsastukselle, joten ylläri oli ilmeisesti ollut mieleinen. Toivolle sopi tonttulakki erinomaisesti, mielessäni ajattelin sen tarvitsevan sellaisen ihan joka päiväksi.

Maru the äkäpussi oli jostain syystä tykästynyt Ellaan, joka varsin hyvin tamman saikin ratsastettua jopa koulutreeneissä. Nytkin Ella kuuluvasti komensi tammaa laskemaan päätään, jotta saisi kuolaimet ujutettua suuhun. Tamma huokaisi ja totteli, ja minä näytin tomeralle tytölle peukkua. Vielä viimeinen maastoonlähtijä, kuuma estetammamme Bellis, seisoi nyt joulukoristeet kaulansa ympärillä Annikan vierellä, molemmat valmiina lähtöön. Nämä kaksi saisivat johtaa joukkoja, ja kerrankin pysytellä kävelyvauhdissa. Molempien pää vetäisi varmasti laukkasuorille sun muille, mutta jospa joulurauha tavoittaisi heidätkin. Kysyin joukkiomme valmiustilasta ja saatuani vastauksen kaikkien olevan valmiita, suuntasimme jokainen vuorollamme ulos ja kiipesimme ratsujen selkään. Minä tulin viimeisenä taluttaen toisessa kädessä omaa silmäterääni Sveaa ja toisessa maailman ihanimman Selman narua pidellen.

Punttasin lapset selkään ja kiipesin sitten oman ratsuni selkään. Svean vatsa oli varsin suureksi jo kasvanut, ja reiteni olivat miltei ääriasennossa. Ja niin me sitten Bellis keulalla asetuimme jonomuodostelmaan ja lähdimme matkaan. Nuoriso sai mennä edeltä, Belliksen perään asettuivat nyt jo hieman tyytyväisemmän näköinen Maru, ja sen perään salasulhonsa Toivo. Seuraavana tulimme rinnakkain me Svean, Selman ja lasten kanssa, ja perää piti mieheni Pauli Tuiskeen selässä. Annika Belliksen selässä johdatti meidät pihan läpi tarhojen välistä tutulle puolentunnin reissulle pikkupakkasessa ja auringon paisteessa. Ohitimme varsapihaton, jossa uusimmat tulokkaamme Karla ja Ruusa säntäsivät aidan vierelle kulkemaan meidän matkassamme. Keulalta kuului iloista juttelua, ja lapsetkaan eivät kinastelleet mistään Selman selässä istuessaan. Vilkaisin taaksepäin ja hymyilevä mieheni sanoi minulle ”Tiiätkö, mä en uskonut että voisin olla näin onnellinen hevosen selässä.”

11.01.2019
Tänään oli viimeisenä ratsunani illan koittaessa Tuiskeen koulutreenin vuoro, sillä viimeistelyt kantakirjausta varten oli tehtävä, vaikka ajatuskin etukäteen hikituokiosta ison orin kanssa pisti vähän kehtuuttamaan. Viime aikoina kun tarkemmat koulutreenit olivat jääneet taka-alalle, joten pieniä ongelmia hienosäädössä oli ruvennut näkymään ja ratsastettavuudessa oli hypätty reippaasti alaspäin. Kun tiedossa kuitenkin oli se, että kaiken sujuessa nappiin Tuiske oli varsin miellyttävän tuntoinen ja myös näköinen ratsu, ei asiaa kannattanut jättää puolitiehen ennen niinkin tärkeää tilaisuutta kuin omasta mielestäni kantakirjaus oli.

Niinpä nyt urhoollisesti lumituiskun läpi talutin tummanrautiasta komean pitkän talvikarvan kasvattanutta oriani kohti maneesia. Tuiske raahusti perässäni mielenkiinnottoman oloisena, se olisi selkeästi voinut jäädä iltanokosille jo muiden kanssa mieluummin kuin lähteä iltamyöhään vielä urheilemaan. Maneesin lämpö otti meidän miellyttävästi vastaan ja kapusin urhoollisesti ratsuni selkään. Tänään olisi ohjelmassa ihan läpiratsastus ja perustyöskentelyyn pureutuminen, kyllä ne ns. temput sieltä löytyisivät sitten H-hetkellä, kun pohja olisi hyvä.

Alkukäyntien jälkeen keräsin ohjat ja herättelin ison orin tähän hetkeen. Melkoinen paino oli ensin etuosalla, mutta ahkerilla siirtymisillä ja puolipidätteillä hetki hetkeltä paino siirtyi kohti takasia. Raviin siirtyessä tunnelma alkoi olla jo tyydyttävä ja pohkeenväistöillä jumppaaminen herätteli viimeistään Tuiskeen aivot ja kintut hommiin. Moitin itseäni tämän asian siirtämisestä näinkin pitkälle, kun todellisuudessa työmaa ei ollut iso orin herkistämiseksi takaisin kunnon ratsuksi. Laukkaan siirtyessäni ratsastettavuus oli liki entisen terän tasolla, ainoastaan muutama siirtyminen alaspäin vielä valahti vähän pitkäksi ja matalaksi.

Tuiske hikoili kuin pieni porsas, eikä kyydissä istuvasta ratsastajakaann voinut paljon sen enempää mennä kunnollaan kehuskelemaan. Me molemmat tosiaan taidettiin olla tämän iltaisen herättelytuokion tarpeessa, niin hyvältä tämä treenin loppuajan euforia alkoi tuntumaan. Luulenpa että Tuiskekin sen tunsi, niin komeasti se kokosi koko elopainonsa laukassa aina vain kootumpaan ja kootumpaan askeleeseen, ja vastavuoroisesti kasvatti raviaan hienoon, ryhdikkääseen lisäykseen. Taputtelin tyytyväisenä orin kaulaa, luvaten sille niin kasan porkkanaa, pesun, kuin selkeästi tarpeellisen klippauksen seuraavalle aamulle. Kyllä tästä kantakirjausreissusta vielä hyvä tulee!

18.06.2019

Kesä oli juhannuksen alla täydessä loistossaan, Tiiron ympäristö loisti vihreän eri sävyissä ja juuri valkoiseksi maalattu kentän aita sopi maalaismaisemaan kuin nakutettuna. Olin saanut viimein sovittua kotikentällemme kunnollisen valmentajan treenaamaan pariksi päiväksi meidän hevosten (ja krhm, etenkin ratsastajan) kisakuntoa kohti kesän isoimpia kisoja. Itse olin ilmoittanut itseni mukaan kolmella eri hevosella, sekä ilmoittanut matkaan myös kolme tallimme junioriosaston edustajaa mukaan. Siinä saimme näin näppärästi kolme kahden ratsukon ryhmää koottua, joten hommasta tuli kaikin puolin kannattavampaa.

Lauantai-päivän treenien tehtävänä olisi jumppasarjojen treenaaminen, joten aamulla koko talliporukan voimin kyhäsimme esteet kokoon ennakkoon saamieni ohjeiden mukaan. Hetken häärättyämme esteet olivat koossa, tallin puoleisessa päädyssä pääty-ympyrällä oli kolme kavalettia yhden laukka-askeleen väleillä, toisella pitkällä sivulla innarikavaleteista, pystystä ja nousevasta okserista koostuva jumppasarja ja toisen pitkän sivun keskellä vielä kolmoissarja pysty-okseri-pysty. Olin toki innoissani moisesta mahdollisuudesta päästä kotikulmilla kunnon treeniin, mutta todellisuudessa pelkäsin kuollakseni kuukahtavani hellepäivän lämmössä. En ihan vasta ollut nimittäin tällaista treenirupeamaa vetäissyt.

Päivän ensimmäinen ratsuni oli tuttu ja turvallinen Tuiske. Sileän puolella varmasti tämänkin päivän ratsuistani se tahmein ja raskain, joten sinälläänkin hyvä vaihtoehto ensimmäiseksi uhriksi kun vielä jaksaisin sen kanssa punnertaa. Valmentaja vaati meiltä hevoset avuille nopeiksi teettämällä paljon siirtymisiä niin askellajien välillä kuin niiden sisälläkin. Tuiskeelle harjoitusravissa siirtymiset kootummassa askeleesta lisätympään tuottivat ensin kyllä hankaluuksia, ori kun mielellään olisi siirtynyt ennemmin käyntiin kuin koonnut kroppansa lyhyemmäksi ravissa. Muutama ratsastajalle terävästi annettu kritiikki teki kuitenkin tehtävänsä ja vaadin osaavalta hevoseltani nyt kunnollista duunia, eikä vain sinnepäin hiihtelyä. Laukassa ratsastajan parantuneen toiminnan myötä myös hevonen toimi loistavasti. Näin olimme suorittaneet alkuverryttelyn onnistuneesti ja välikäyntien aikaan saimme ohjeistuksen estetehtäviin.

Vaikka jumppaaminen olikin tehtävänä, ei tehtäviä tehtäisi yksi kerrallaan, vaan ne tultaisiin yhdistämään heti alkuun radaksi. Nostin oikean laukan, tarkistin niin eteenpäin vievien kuin jarruttavienkin apujen läpimenemisen ja aloitin tehtävien suorittamisen. Tunsin itsekin ensimmäisen pääty-ympyrällä olevien kavalettien ylityksellä Tuiskeen painuvan ympyrän kaarelta ulospäin vasten ulkopohjetta. Pitkän sivun jumppasarja tehtävä sen sijaan onnistui näin kavalettikorkeudella ihan näppärästi, samoin toisen sivun kolmoissarjan pääsimme onnistuneesti läpi. Kunnollisella ulko-ohjan ja -pohkeen tuella varustettuna ympyrätehtävä oli huomattavasti helpompi saada onnistumaan seuraavilla toistoilla. Kun esteet alkoivat olla meille tapissa, alkurata onnistui hyvin, mutta kolmoissarjalle tulin ylinopeutta, joten viimeinen pysty keilattiin täysin matalaksi. Viimeisellä toistolla Tuiske itsekin jo korjasi tilannetta ja esitti valtavan hienon, mutta tarpeeksi lyhytkantoisen ja terävän hypyn keskimmäiselle okserille, jolloin viimeisen pystyn ylittäminen oli lastenleikkiä.

___________________________________________________________________________________________

Huomioithan, että tämä on virtuaalihevonen, mikään sivuilla ei ole totta, vaan kaikki on mielikuvituksen tuotetta.