Kaunon Ruusunmarj

maru© VRL-06066 yksinoikeudella

Perustiedot

Nimi Kaunon Ruusunmarj ”Maru” Rotu, sukupuoli suomenhevonen, tamma
Syntymäaika 02.02.2018, 22v
(oma ikääntyminen)
Säkäkorkeus, väri 157cm, punarautias
Rekisterinumero VH18-018-0604 Omistaja Ilona (VRL-14757)
Koulutustaso VaB
(koulupainotus)
Kasvattaja Kaunovaara, Suomi

Saavutukset

Maru on palkittu Suomenhevosten kantakirjaustilaisuudessa 20.07.2018 seuraavasti: 18 + 18 + 19 + 19=74p, KTK-II

Maru on palkittu Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuudessa 15.08.2019 seuraavasti: 7 + 40 + 20 + 20 + 15 = 102p, KRJ-I

Maru on palkittu Yleislaatuarvostelussa 30.05.2020 seuraavasti: 27 (15+12) + 19 (12+7) + 17 + 13 + 6 = 82p, YLA2

Maru on palkittu Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuudessa 20.05.2020 seuraavasti: 14 + 18 + 25 + 20 + 20 = 97p, SLA-I

Luonnekuvaus

Kaunovaaran toiminnan hiljentyessä lähti tallin hevosista useampi markkinoille, ja Kaunon Ruusunmarj niminen tamma mielenkiintoni, joten laitoin alustavan tarjouksen vetämään. Vastaus oli myöntävä, joten koppi perässä ajelin kohti Pohjois-Karjalaa. Kaunis, suuri vanha navetta oli vastassa houkuttelevan näköisenä kun marraskuisena aamuna vesisateen hakatessa auton ikkunaan saavuin Kaunovaaran tilan pihaan. Tallin omistaja tuli ovelle ja viittoili sisään. Nappasin ratsastuskamppeeni ja harpoin lätäköitä väistellen sisälle talliin. Esittäydyin ja huomasin minua odotetun, kuvista tuttu tamma seisoi käytävällä naruissa jo satuloituna ja pintelöitynä. ”Haluatko että näytän eka ratsain itse tammaa?” kysyi rukkanen, ja myöntävän vastauksen saatuaan lähti hakemaan kypäräänsä. Astelin ison rautiaan tamman luo ja silittelin sen samettista turpaa. Vähän levottoman näköinen raudikko luimisteli korviaan läheisen karsinan orille ja kolautti takasellaan vielä painokkaasti betonilattiaa vasten. Lämpimässä maneesissa Maruksi kutsuttu tamma oli maasta katsottuna vanhempiensa tapaan oikein mukavan näköinen ratsastettava – ja sitä se oli myös selästä käsin. Melko äkkiä löysimme kohtuullisen hyvän yhteisen sävelen, vaativalla tasolla kisannut tamma osasi teknisesti paljon ja suoritti hyvällä motivaatiolla. Päätös oli helppo tehdä, ja niimpä matkasin kotiin kopissa uusi asukkaamme. 

Marulla on vanhemmistaan sekoitus siinä mielessä, että se on hetkittäin herttainen sylikoira, ja hetkittäin kiukkuinen lohikäärme. Tamma tarvitsee selkeät ja johdonmukaiset rajat, jotta se pysyy ruodussa. Lisäksi Maru on tarkka omasta tilastaan, joten sen karsinaan ja tarhaan turhaan menemistä ja siellä ajan viettämistä vältellään. Hoitotoimenpiteet suoritetaan siis käytävällä, ja valtaosan päivistä tamma nauttii niistä alahuuli lerpattaen. Kiukkupäivän sattuessa kohdille kalisevia hampaita ja korkealle nousevia takakavioita kannattaa kyllä varoa, tai muuten Maru jättää kyllä jäljen itsestään. Narun päässä tämä tamma on hieman rasittava, se ei useasti muista käsitettä ihmisen väistäminen, vaan lähinnä työntää taluttajaansa milloin mihinkin suuntaan. Lastatessa avuksi tarvitsee liinat paineistamaan, jolloin Maru kävelee koppiin suorilta, mutta ilman niitä asiasta voidaan keskustella aika pitkäänkin.

Maru ei ole mikään maailman yksinkertaisin ja helpoin ratsastettava. Se on kyllä hyvin koulutettu ja parhaimmillaan oikeinkin kiva, mutta myös perinteinen tamma. Etenkin uusille ihmisille Maru lähinnä näyttää vain keskisormea ja tekee tasan sen verran mikä sattuu huvittamaan, ja näissä tilanteissa se ei ole kovinkaan paljon. Samaa vikaa on toisinaan havaittavissa ihan tutunkin ratsastajan kanssa, tamma tasaisin väliajoin kokeilee rajojaan kaikenlaisten diivamaisten vinkeiden avulla. Kiukkupäivinä ei ole uutta vihaiset sivupotkut tai pukittelut, tai toisaalta myöskään paikalleen jumahtaminen. Toimiakseen parhaimmillaan Maru vaatii melko tarkat raamit asetetuksi ratsastajan puolelta, tai muuten se alkaa keksimään omia keinojaan viihdyttää itseään. Liian helppo ja kevyt treenaaminen saavat tamman mielen mustaksi, kun taas kunnon treenaaminen ja hien vuodattaminen saavat Marun sisäisen masokistin hymyilemään leveästi.

Koulupainoitteinen tamma on näyttävä ilmestys kouluradoilla isojen ja tahdikkaiden askellajiensa avulla. Maru ei myöskään ylimääräisiä tai ulkopuolisia asioita jännitä, jos ratsastajan kanssa yhteinen sävel muuten on löytynyt. Kisaradalle on siis helppo lähteä niinä päivinä, kun tamma on ollut verryttelyssä suotuisalla tuulella, silloin ei todennäköisesti yllätyksiä valkoisten aitojen sisälläkään ole luvassa. Esteillä Maru sen sijaan ei ole aivan parhaimmillaan, vaikka omasta mielestään se saattaa olla ihan toista mieltä. Valtava innostus näkyy usein ryntäilynä kohti esteitä, jolloin ponnistuspaikat ovat vähän sattumankauppaa, ja puomit kolisevat helposti. Taitava ratsastaja saa pitkän verryttelyn jälkeen tammasta kyllä tarpeeksi monilla puolipidätteillä kelpo ratsun esiin. Avainsanoja ovat olleet myös hyppytekniikan treenaaminen jumppasarjoilla sekä tekniikkatehtävillä, joilla ollaan Marun varovaisuutta saatu esiin. Ei voi sanoa että Marun mieli lepää maastoillessa, mutta harvemmin se siellä jaksaa kiukutella jokaisesta pienestä asiasta.

Sukutaulu

i. Viinmarj
KTK-II KRJ-I, SLA-I YLA2
sh, trt, 169cm
ii. Valarna
KTK-II VIR MVA Ch, KRJ-I, ERJ-I, SLA-I
sh, trt, 158cm
iii. Varkaanaikein
sh, sysrt, 157cm, EVM
iie. Kruunukyy
sh, rt. 157cm, EVM
ie. Ruusuraivo
KTK-II VIR MVA Ch
sh, vrt, 160cm
iei. Luuleuto
sh, rt, 156cm, EVM
iee. Virnaviha
sh, sysrt, 161cm, EVM
e. Lohkotar TIE
KTK-II Ch, KRJ-II, SLA-II, YLA3
sh, vrt, 156cm
ei. Peikkometsän Ilkikurinen
sh, vrt, 151cm (sijoituksia)
eii. Lentäjän Poika
sph, rn, 150cm, EVM
eie. Neitikka JP
sh, rt, 149cm, EVM
ee. Tuhonavain TIE
sh, vrt, 160cm
eei. Tuhontuoja
sh, rt, 151cm, EVM
eee. Sarvipää
sh, vprt, 155cm, EVM

Jälkeläiset

sh-t. Tiiron Rosalina (i. Fridan Tohveliprinssi) – synt. 10.12.2018 – om. Ilona (VRL-14757)
sh-t. Tiiron Rosita (i. Huvin Vilperi) – synt. 20.02.2019 – om. Perho (VRL-14489)
sh-o. Tiiron Kasparius (i. Kevolehdon Konstaapeli) – synt. 22.06.2019 – om. Ilona (VRL-14757)
sh-t. Tiiron Ruusukvitteni (i. Riimuvaaran Villaukko) – synt. 10.05.2020 – om. Halluharjantila (VRL-10361)

Kilpailutulokset

KRJ (41 sijoitusta, 7 voittoa)
01.12.2018 – kutsu – HeA – 2/40
03.12.2018 – kutsu – HeA – 2/40
03.12.2018 – kutsu – VaB – 4/40
03.12.2018 – kutsu – HeA – 2/30
05.12.2018 – kutsu – HeA – 2/30
05.12.2018 – kutsu – HeA – 1/30
06.12.2018 – kutsu – HeA – 3/30
07.12.2018 – kutsu – VaB – 6/40
08.12.2018 – kutsu – HeA – 2/30
08.12.2018 – kutsu – VaB – 5/40
09.12.2018 – kutsu – VaB – 2/40
09.12.2018 – kutsu – HeA – 5/30
09.12.2018 – kutsu – HeA – 3/40
09.12.2018 – kutsu – VaB – 1/40
10.12.2018 – kutsu – VaB – 6/40
10.12.2018 – kutsu – VaB – 5/40
12.12.2018 – kutsu – VaB – 5/40
17.12.2018 – kutsu – HeA – 1/30
18.12.2018 – kutsu – HeA – 6/40
18.12.2018 – kutsu – HeA – 2/30
19.12.2018 – kutsu – HeA – 4/30
20.12.2018 – kutsu – HeA – 5/40
21.12.2018 – kutsu – HeA – 6/40
22.12.2018 – kutsu – HeA – 4/40
23.12.2018 – kutsu – HeA – 2/30
24.12.2018 – kutsu – HeA – 4/40
24.12.2018 – kutsu – HeA – 1/30
25.12.2018 – kutsu – HeA – 3/30
26.12.2018 – kutsu – HeA – 2/30
28.12.2018 – kutsu – VaB – 3/30
30.12.2018 – kutsu – VaB – 2/30
03.01.2019 – kutsu – HeA – 4/30
04.01.2019 – kutsu – HeA – 1/30
06.01.2019 – kutsu – HeA – 4/30
13.01.2019 – kutsu – VaB – 4/30
14.01.2019 – kutsu – HeA – 1/30
18.01.2019 – kutsu – VaB – 4/30
19.01.2019 – kutsu – HeA – 2/30
25.01.2019 – kutsu – VaB – 5/30
25.01.2019 – kutsu – VaB – 5/30
28.01.2019 – kutsu – VaB – 1/30
Porrastetuissa kouluratsastuksen osalta tasolla 5/5
Tahti ja irtonaisuus 1276.55p
Kuuliaisuus ja luonne 851.11p

Päiväkirjamerkinnät

26.11.2018 
Olin edellisenä päivänä ajellut Kaunovaaraan kokeilemaan hienoa tammaa, jota Maruksi kutsuttiin. Tamma oli ollut ratsastettavuudeltaan juuri sellainen mitä hainkin, ja hieno suku kruunasi kakun täydellisesti, joten tamma lähti siltä reissulta matkaani kohti Tiiroa. Nyt pimeän marraskuisen aamun koittaessa talsin kohti aamutallia, ajatuksena yhdistää lauman kaikki kolme jäsentä tänään yhteiseen tarhaan.

Sisälle lämpimään talliin päästyäni kuulin uniset hörähdykset ”pikkutammoilta”, eli nuorelta kaksikoltani Svealta ja Selmalta. Heti perään kuului valtava pamaus kun uusin asukas Maru iski takakavionsa seinään, ilmeisesti kommenttina hitaaseen palveluun tänä aamuna. ”Kaikki saa kyllä omansa kun malttavat vain hetken odottaa!”, jupisin tammalle ja nakkasin oven raosta sille aamuheinänsä. Korviaan luimistellen se iski turpansa heinäkasaan ja unohti minut täysin.

Totesin Marun ei-aamutyypiksi viimeistään siinä vaiheessa kun lähdin viemään sitä ulos tarhaan. Tamma vei minua kuin märkää rättiä pitkin pihamaata, ennenkuin pysähtyi ruohikolle syömään. Hikisenä ja huohottavana vetäisin ketjun Marun turvan ympäri ja matka jatkui tällä kertaa osoittamaani suuntaan. Nuorten tammojen tarhalle päästyämme Maru osoitti valtavaa kiinnostusta lajitovereitaan kohtaan hörisemällä niille valtavasti. Teinitammat alistuivat heti, ja lauman arvojärjestys oli helposti selvillä. Hetkisen liikuntatuokion jälkeen kaikki kolme asettuivat syömään, takapuolet miltei toisissaan kiinni. Hymy korvissa asti seisoin portilla äärimmäisen onnellisena.

30.11.2018
Eihän se siitä helpottanut kovin äkkiä, alkukankeus Marun kanssa nimittäin. Jos koeratsastuksessa homma oli pelittänyt kuin junan vessa, oltiin nyt taannuttu melkoisen paljon taaksepäin. Tamman selässä istuessani, ja ihan perus siirtymisiä laukka-käynti-laukka epätoivoisesti suorittaessani tunsin itseni alkeisratsastajaksi. Maru kulki pitkällä kamelimaisella kaulalla ja vänkäsi jokaisessa asiassa ilmeisesti periaatteen vuoksi vastaan. Heitin pitkät ohjat tammalle ja pyörittelin epätoivoisena päätäni, olin vielä hullu mennyt ilmoittamaan meidät ensimmäisiin kisoihimme seuraavalle päivälle!

Viimeisenä oljenkortena päätin lähteä kuitenkin tekemään huomisen kisapäivän Helpon A:n koulurataa läpi. Valmistauduin henkisesti jo perumaan kisastartin, kun kokosin ohjat takaisin käteeni ja ryhdyin valmistautumaan radan ratsastukseen. Yhtäkkiä peilin ohi ratsastaessani huomasin istuvani kauniissa muodossa notkeasti liikkuvan kouluratsun selässä. En todellakaan tiedä mitä tapahtui, mutta radan ratsastaminen sujui aivan täydellisesti, ilmaan yhtään rikkoa tai ristiriitaa. Lopputervehdykseen pysähtyessäni purskahdin aivan spontaanisti nauramaan ääneen, niin yhtäaikaa onnellinen ja epäuskoinen olin.

Maru oli muuttunut hevonen tallissakin, se oli ensimmäistä kertaa meillä asumisaikanaan tyytyväisen ja seesteisen näköinen. Se suostui ensimmäisellä yrityksellä kävelemään pesupaikalle, eikä hievahtanutkaan huuhdellessani sen hikistä selkää. Olin vieläkin aivan ällikällä lyöty, kun yhtäkkiä melkein viikon meillä asunut hevonen oli ongelmaton ja iloinen, viime päivien hapannaamaisuuden sijaan. Viestittelin samana iltana Marun edelliselle omistajalle tilanteesta, ja sieltä löytyi järkeenkäypä selityskin. Maru kuulemma rakasti kunnon hikitreeniä yli kaiken, ja minähän olin viime päivinä päästänyt sen helpolla ja tutustellut. Tästä eteenpäin meillä siis treenattaisiin tosissaan ja hiki hatussa!

24.12.2018
Olin pukenut Svean kokopunaisiin, ratsastusloimi, pintelit ja päätä koristava tonttulakki olivat kaikki täydellisesti samaa sävyä. Ihailin lopputulostani karsinan ovella silmät todennäköisesti sydämen muotoisina. Tamma oli jo melko pitkällä kantavana ensimmäisen varsansa odotuksessa, mutta sitä äidiksi tuleminen vaikutti pukevan, tamma hehkui ja oli jatkuvan seesteinen. Ihan sitä samaa ei olisi voinut mennä sanomaan naapurikarsinan Marusta, joka tosin oli varsansa jo maailmaan pyöräyttänyt ja vieroittanutkin. Maru nimittäin oli ollut koko kantoaikansa kiukkuinen kuin ampiainen, vaikka moneen kertaan tammalle motkotin sen itsensä asettaneen aivan omasta tahdostaan itsensä moiseen asemaan. Nyt tamma poronsarvet päässään näytti sitruunan syöneeltä ja iski mielenosoituksellisesti etukaviollaan ovea.

Näin jouluaattoaamuna meiltä löytyi tallista myös kolmas mammahevonen, nimittäin Selma oli aivan samoilla vuorokausilla kantavana kuin Sveakin. Selma oli omaan tapaansa kiltti ja utelias, ainoastaan nyt vatsan kasvava ympärys paljasti jotain. Se oli myös hyvin mielellään yhäkin liikkeessä, ja tänä päivänä sen rooli olisi toimia minun käsihevosenani lastemme talutusratsuna. Joku saattaisi sanoa homman olevan vastuutonta, istua nyt itse yhden kyydissä ilman satulaa samalla taluttaen toista jonka selässä kiikkuu kaksi pientä lasta, mutta hevoset ja lapset tuntien hommassa tuskin olisi mitään ylimääräistä hässäkkää. Lapset heiluivat tamman molemmin puolin penkeillään koristellen sitä joulukuuseen kuuluvilla koristenauhoilla. Selma haukoitteli ja lepuutti toista takastaan, sitä ei näyttänyt joulukaan stressaavan.

Hyvin harvoin hevosen selkään puolipakolla raahautuva mieheni Pauli oli tällä kertaa ihan oma-aloitteisesti ehdottanut lähtevänsä mukaan ja ratsuksi hänelle oli valikoitunut varmajalkoinen ja vankka Tuiske. Tuo ori kun oli maastoratsuna vertaansa vailla, ja tämmöisillä käyntireissuilla se milteimpä silmät puoliummessa tarpoisi joukon mukana eteenpäin. Tuiskekin oli saanut päälleen poronsarvet ja vihreän ratsastusloimen, kokoklipattu kun oli sekin. Ilopillerimme Toivo, ihana ruunikko ori seisoi höristen kaikille ohikulkijoille täydellisen onnellisena tällaisesta väenpaljoudesta. Tallissamme kun hyöri minun, miehen ja lasten lisäksi myös Belliksen kanssa esteradoilla menestystä niittänyt junnu Annika, ja kaksi muuta tallityttöä Inka ja Ella, jotka olisivat lähdössä mukaan tälle reissulle. Inka oli kiljunut innosta kun olin tarjonnut Toivoa hänelle ratsastettavaksi aattoratsastukselle, joten ylläri oli ilmeisesti ollut mieleinen. Toivolle sopi tonttulakki erinomaisesti, mielessäni ajattelin sen tarvitsevan sellaisen ihan joka päiväksi.

Maru the äkäpussi oli jostain syystä tykästynyt Ellaan, joka varsin hyvin tamman saikin ratsastettua jopa koulutreeneissä. Nytkin Ella kuuluvasti komensi tammaa laskemaan päätään, jotta saisi kuolaimet ujutettua suuhun. Tamma huokaisi ja totteli, ja minä näytin tomeralle tytölle peukkua. Vielä viimeinen maastoonlähtijä, kuuma estetammamme Bellis, seisoi nyt joulukoristeet kaulansa ympärillä Annikan vierellä, molemmat valmiina lähtöön. Nämä kaksi saisivat johtaa joukkoja, ja kerrankin pysytellä kävelyvauhdissa. Molempien pää vetäisi varmasti laukkasuorille sun muille, mutta jospa joulurauha tavoittaisi heidätkin. Kysyin joukkiomme valmiustilasta ja saatuani vastauksen kaikkien olevan valmiita, suuntasimme jokainen vuorollamme ulos ja kiipesimme ratsujen selkään. Minä tulin viimeisenä taluttaen toisessa kädessä omaa silmäterääni Sveaa ja toisessa maailman ihanimman Selman narua pidellen.

Punttasin lapset selkään ja kiipesin sitten oman ratsuni selkään. Svean vatsa oli varsin suureksi jo kasvanut, ja reiteni olivat miltei ääriasennossa. Ja niin me sitten Bellis keulalla asetuimme jonomuodostelmaan ja lähdimme matkaan. Nuoriso sai mennä edeltä, Belliksen perään asettuivat nyt jo hieman tyytyväisemmän näköinen Maru, ja sen perään salasulhonsa Toivo. Seuraavana tulimme rinnakkain me Svean, Selman ja lasten kanssa, ja perää piti mieheni Pauli Tuiskeen selässä. Annika Belliksen selässä johdatti meidät pihan läpi tarhojen välistä tutulle puolentunnin reissulle pikkupakkasessa ja auringon paisteessa. Ohitimme varsapihaton, jossa uusimmat tulokkaamme Karla ja Ruusa säntäsivät aidan vierelle kulkemaan meidän matkassamme. Keulalta kuului iloista juttelua, ja lapsetkaan eivät kinastelleet mistään Selman selässä istuessaan. Vilkaisin taaksepäin ja hymyilevä mieheni sanoi minulle ”Tiiätkö, mä en uskonut että voisin olla näin onnellinen hevosen selässä.”

22.02.2019
Marun kanssa kisaradoilla oli löytynyt yhteistyö loistavasti, sijoituksia napsui toisensa perään ja tamma toimi kuin kone. Välissä oma-aloitteisesti alkuun laitettu Ruusa-varsa oli myös osoittautunut kelpo ratsunaluksi, joten seuraava varsa oli ajankohtainen. Isäoriksi valikoitui hieno ensimmäisen palkinnon kantakirjaori Vili, ja yhdistelmään tyytyväisenä olin näppäillyt myynti-ilmoituksen. Varsa meni helposti kaupaksi jo rutkasti ennen syntymäänsä, joten tyytyväisenä olimme saaneet jäädä odottelemaan uuden tulokkaan syntymää.

Nyt alkoi olla kanto-ajan aivan viimeiset hetket, eikä varmaan tarvitse erikseen mainita että äärimmilleen pullistunut Maru ei ollut mikään mukavin tuttavuus. Tavallisestikin hapanta naamaa usein esittelevä tamma oli ilmeisesti lopen kyllästynyt raahaamaan vatsaansa perässään, eikä sitä enää huvittanut olla hetkeäkään hyvällä tuulella. Olin itse ottanut jo pariin otteeseen lohikäärme-tamman hampaista osumaa, ja saman kohtalon oli saanut kokea jokainen tammaan lähiaikoina kajonnut. Maru oli ollut pakko siirtää yksin tarhaamaan, sillä se ajoi jatkuvasti kaikkia muita takaa kiukuspäissään, eikä laskenut niitä heinäkasalle.

Nyt Maru oli tuskaisen näköinen karsinassaan, kun talon puolella valvontakameraa tiukasti tuijotin. Ensimmäinen varsominen oli luonnistunut hyvin ja nopeasti, eikä minkäänlaista apua ollut tarvittu. Homma näytti etenevän samalla kaavalla nytkin, ja tamman ryhtyessä ponnistamaan kiskaisin kumpparit jalkaan ja kirmasin pihamaan läpi tallin puolelle. Uniset hevoset hörähtelivät hämmentyneinä, miettien selkeästi joko on aamuruoan aika. Marun karsinalle ehdittyäni sain vain todeta myöhästyneeni, vaalea pitkäripsinen tammavarsa oli jo maailmassa.

Pitkäkinttuinen varsa oli varsin terävä ja nousi jaloilleen nopeasti. Maru huolellisesti nuoli varsaansa ja pukki sitä kohti nisiään. Kaikki meni hyvin ja pian maitobaarikin löytyi. Otin puhelimellani muutaman kuvan ja lähetin varsan tulevalle omistajalle. Kello oli kaksi yöllä, mutta äkkiä tuli vastaus runsaiden sydän emojien saattelemana. Blondi Rosita oli syntynyt, ja ainakin ensivaikutelmana se oli huomattavasti emäänsä tasaisempi ja kiltimpi kaveri.

20.05.2019
Marun äitiysloma oli taputeltu, varsa vieroitettu ja Maru oli palaillut liikutukseen täysimittaisesti. Tamma oli puhkunut intoa päästessään taas tositoimiin, käytännössä se huokaisi ”vihdoinkin”, kun ensimmäisen kerran laitoin kankisuitset sille päähän. Maru alkoi olla jo iäkkäämmän puoleinen ja kisareissuille mukaan lähti pääosin vain tuloksia tarvitsevat hevoset, minkä joukkoon Maru ei tietenkään pitkän meriittilistansa vuoksi kuulunut. Nyt kuitenkin oli kävelymatkan päässä olevalla ratsastuskoululla harjoituskilpailut, joihin olin luvannut lähteä Marun kanssa henkiseksi tueksi, kun tallityttömme Noora starttaisi estepainotteisella Greta-nuorikollamme tamman ensimmäisen kouluradan.

Tottahan me kisakamppeet päälle iskettäisiin, olipa sitten kyseessä harjoituskisat naapuritallilla tai SM-finaali. Okei, ei ihan täysimittaisesti, mutta verryttelyyn valkoiset koulusuojat ja satulahuopa oli tottakai valkoinen. Omat kamppeeni nyt olivat vain siistit ja asialliset, en viitsinyt uusia valkoisia kisapöksyjäni tämän takia kiskoa päälleni. Marun katse kirkastui ja ryhti kasvoi monta senttiä kun se näki varusteensa, olihan se täysiverinen kisahevonen omasta mielestään. Oikeastaan minäkin olin hyvin innoissani, nuorten kanssa kisaradoilla kun ei aina voinut tietää mitä ihmettä tapahtuu, mutta tällaisten vanhempien konkareiden kanssa ylläreitä harvemmin sattui.

Jos Maru oli yllättynyt siitä, että kisakamppeissa suunnattiin metsäpolulle, ei se sitä näyttänyt. Greta takanamme ei toki tiennyt mistään ihmeellisestä tapahtuvan tulevaisuudessa, vaan se lampsi tavoilleen tyypillisen innokkaasti Marun turvallisen takapuolen takana. Noora sen selässä sen sijaan muistutti rautakankea, joten yritin pitää yllä leppoisaa keskustelua tytön rauhoittamiseksi. Leveää polkua riitti parin kilometrin verran ennen kuin saavuimme naapurin ratsastuskoulun pihaan ja kentän laidalle. Innokkaita ratsastuskoulun oppilaita oli jännityksestä pinkeinä eteenpäin raahustavien hevosten selässä. Olimme saaneet alkukäynnit näppärästi hoidettua matkallamme, joten aloitimme suoraan verryttelemään ratsujamme.

Gretan kisasuorituksessa ehti tapahtua monenlaista, mutta ehjin nahoin ja loppujen lopuksi tyytyväisenä ratsukko poistui radalta. Maru pureskeli kuolainta ja kuunteli apujani innokkaana, kun ohjasin sen kouluaidoilla rajatun tilan sisään. Olin ilmoittanut ratsastavani Vaativan B:n ohjelman, ohjelman joka oli sekä minulle että Marulle tuttu. Ihan ensimmäisten kuvioiden jälkeen olin satavarma, että tamma veisi minut ohjelman loppuun vaikka ilman ratsastajaa, niin tarmokkaasti se lähti tekemään tehtäviä. Okei, hieman turhaa innokkuuttakin ehkä oli ja käyntiohjelma kääntyi hätäisen puoleiseksi, mutta raviohjelma oli ehkä paras mitä ikinä olimme esittäneet. Lopputervehdykseen saapuessani olin jo päättänyt, että Maru ei jäisi naftaliiniin tänä kesänä, vaan ottaisin sen mukaan jonnekkin isompiinkin kinkereihin.

___________________________________________________________________________________________

Huomioithan, että tämä on virtuaalihevonen, mikään sivuilla ei ole totta, vaan kaikki on mielikuvituksen tuotetta.